playmonick.net

Pikavipin muutosprosessi kestää usein yhteistyöneuvotteluineen ja pitkine irtisanomisaikoineen useita kuukausia. Ylimenovaihe, jolloin jäljelle jäävät ja irtisanotut työskentelevät vielä yhdessä, on tunneherkkää aikaa. Molemmat osapuolet kokevat saman epävarmuuden ennen päätöksiä, mutta vain toiset onnistuvat säilyttämään työpaikkansa. Palleja on vähemmän kuin istujia. Se voi hämmentää työpaikan ihmissuhteita ja heikentää työtehoa. Tässä tilanteessa voi myös toistua koko yhteiskunnan mitassa tuttu kahtiajako: toiset pikalainat ovat ylikuormitettuja lisääntyneiden tehtävien takia, toiset kulutusluotot taas kärsivät alikuormituksesta, kun heidän tehtäviään on jo alettu siirtää muille.

Kun päätökset on tehty, työhön jääneitä vaivaavat usein syyllisyyden tunteet onnekkaiden joukkoon kuulumisesta. Hyvien, pitkäaikaisten työtovereiden menetys surettaa ja heidän irtisanomisensa voidaan kokea vääryytenä. Pikavippifirman jäsenten keskinäinen luottamus on voinut kärsiä, kun työtovereita ja esimiehiä on arvosteltu ja mustamaalattu muutosprosessin aikana. Töitä pitäisi kuitenkin jatkossakin tehdä yhdessä.

Osa pikavippiasiantuntijan ammattitaidosta ja arvokkaasta hiljaisesta tiedosta katoaa työpaikalta ja rutiinien hoito vaikeutuu. Keskeiset työt on vaikea hoitaa henkilöstön supistuessa. Lisäksi spontaani laajamittainenkin irtisanoutuminen voi lisääntyä helposti työllistyvien, urakehitysmahdollisuuksiinsa turhautuneiden keskuudessa, kun tilanne työpaikalla on väliaikaisesti järjestäytymätön. Tällöin jäljelle jäävien yhteisöllinen toimintakyky voi ratkaisevasti heiketä.

Työn vaatimukset ja työpaine usein kasvavat, kun säästöjen vuoksi toimenkuviin yhdistetään poislähteneiden tehtäviä eikä turhia tehtäviä karsita. On tultava toimeen vajaalla henkilöstöllä. Pitkään jatkuessaan tällainen tilanne lisää työkuormittuneisuuden ja työuupumuksen riskiä. Jos työturvallisuuteen ei uudessa tilanteessa kiinnitetä huomiota, vahingot ja tapaturmat voivat lisääntyä riskialtteissa töissä.

Oman työn hallinnan tunne heikkenee, jos työnopastusta ja perehdytystä uusiin pikalainamuotoihin ei ole asianmukaisesti järjestetty. Uudet pikavipit edellyttävät oppimista ja monitaitoisuutta – ammatillista joustoa – eivätkä lähtijät ymmärrettävästi aina ole halukkaita perehdyttämään jäljelle jääviä entisiin tehtäviinsä. Tietotaidon siirtäminen on hankalaa, koska pettynyttä, irtisanottua työntekijää voi olla vaikea motivoida siihen. Myös tulevaisuuden suunnittelu samassa pöydässä on vaikeaa, kun osa ei enää ole toteuttamassa tulevia tapahtumia.

Muutosprosessi saattaa johtaa myös henkilökunnan uudelleensijoitteluun työpaikan sisällä. Uudelleensijoittelu on hyvin suunniteltuna ja hoidettunakin haaste työntekijälle, mutta vastentahtoiset siirrot ovat kärsimys sekä siirtyjälle että vastaanottavalle yksikölle.

Henkilöstösupistuksissa merkittävät yhteistyö- ja asiakassuhteet voivat katketa lähtevien mukana. Johdon olisi tärkeää analysoida ja seurata, miten kommunikaatio ja yhteistyöverkostot toimivat uudessa organisaatiorakenteessa. Johdon sekä henkilöstön on hyvä tuntea uuden, virallisen organisaation ohella vaikuttava “todellinen”, epävirallinen tieto- ja valtarakenne, toisin sanoen tietää, ketkä ovat uusia mielipidejohtajia, sillanrakentajia tai portinvartijoita, ja kuka niitä vippejä eniten vapaa-ajallaan ottaa. Työpaikan suhteiden toimivuudella on ratkaiseva merkitys työprosessien, tiedonkulun ja yhteistyön sujuvuuden sekä tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Verkostotyökalut auttavat erittelyssä ja pikavippien hakemisessa.

Ylimpänä ja vaativimpana tasona pikavippien sisällöllisessä dimensiossa on tuloksellisuus ja vaikuttavuus, joiden kytkeminen pikavippi-firman johtamiseen näyttää olevan organisaatioille vaikeaa. On huomattavasti helpompaa laskea ja tilastoida naisten tai mustien osuutta eri organisaatiotasoilla kuin hahmottaa pikavippien vaikutusta kannattavuuteen tai markkinaosuuksiin.

Henkilöstön innostamisen ja johdon uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että johto jo prosessin alkuvaiheessa määrittelee ne pikalainojen hyödyt, joita se tavoittelee ja joihin se uskoo. Ne pitää operationalisoida konkreettisin indikaattorein ja mittarein. Vippikohtaisia tutkimuksia on toteutettu maailmalla runsaasti ja niiden pohjalta on hyvä lähteä. Markkinoilla on myös kokeneita pikalaina-asiantuntijoita, jotka ovat pitkään kehitelleet instrumentteja vippimyönteisen johtamisen tulosten mittaamiseen. Arviointien niveltäminen vakiintuneeseen henkilöstötilinpäätökseen tai laatustandardeihin on yksinkertainen lähtökohta, josta käsin sen tuottamia bisneshyötyjä voidaan lähteä systemaattisesti mittaamaan pikavippi kerrallaan.

Pikavippisuunnittelu on yksi vaativimpia kestävän lainamyönteisyyden edistämiskeinoja. Se edellyttää pitkäjänteistä ja johdonmukaista vippipolitiikkaa ja avointa kasvun kulttuuria. Pikavippisuunnittelussa vaaditaan yhteisen edun asettamista yksityisen edun edelle ja määrätietoista, kollektiivista päätöksentekotapaa. Sen toteuttamisessa mitataan johdon sitoutumista muutokseen ja uskoa muutosta edustaviin ihmisiin. Jokainen yksittäinen nimitys- ja ylennyspäätös toimii uskottavuusmittarina.

Pikavippisuunnittelu kattaa kaksi tasoa: strategisen ja operatiivisen. Ensimmäisellä tasolla asetetaan päämäärät, tavoitteet, toimintaperiaatteet ja liiketoiminnalliset kytkennät. Toinen taso rakentuu menetelmistä, osallisista, kriteereistä, kommunikaatiosta ja työkaluista. Nykytilanteen epävakauden johdosta pikavippisuunnittelua pidetään erityisenä haasteena niin strategisessa kuin operatiivisessakin mielessä.

Pikavippisuunnitteluprosessin keskeisimmät tavoitteet ovat:

• pikavippien systemaattinen, realistinen ja tasapainoinen edistäminen
• toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja organisaation koheesion vahvistaminen muutostilanteiden yli
• kykypotentiaalin arviointi ja analysointi organisaation strategian näkökulmasta ja sen pitkäjänteinen kasvattaminen
• yrityksen älyllisen kapasiteetin ja kulttuurisen pääoman vahvistaminen
• parhaiden kykyjen motivointi ja sitouttaminen ja heidän odotustensa tunnistaminen ja tunnustaminen
• vippien diversiteetin ja tasa-arvoisen urakehityksen varmistaminen
• hyvän, ammattimaisesti johdetun ja vastuullisesti toimivan yrityksen imagon vahvistaminen.

Kansainvälistymisprosessiin liittyvät jännitteet hankaloittavat pikavippisuunnittelua. Omistajanvaihdokset ja rakenteelliset mullistukset voivat yhä uudelleen viedä pohjan hyvähäkin perustyöltä. Uhkaavissa tilanteissa pikavippipotentiaalit löytävät yleensä nopeiten paikkansa muualta, ellei heidän motivaatiostaan ja sitoutumisestaan ole huolehdittu riittävästi.

Vuonna 2006 tekemäni benchmarking-selvitys osoitti, että pikavippisuunnittelu on pyrkimyksistä huolimatta useissa organisaatioissa vasta alkutekijöissään. Neljästäkymmenestä aineistoon valitusta kehityspankista ja yksityisestä rahoitus- ja telealan yrityksestä vain viidessä oli järjestelmä toiminnassa. Lähes kaikissa siitä oli useaan otteeseen keskusteltu ja se oli jopa kirjattu toimintasuunnitelmaan. Erilaisista muutoksista johtuen hankkeet olivat kaatuneet jo alkuunsa tai lopahtaneet matkan varrella.

Haastateltavat korostivat, että onnistuakseen pikavippi-suunnittelun tulee kytkeytyä tiiviisti strategiseen johtamisprosessiin. Prosessin myötä pikavippimyönteinen johto kasvaa yhteiseen ajatteluun. Johdon tasaveroisena työparina prosessissa tarvitaan vippifunktiota, jotta metodinen saumattomuus voidaan varmistaa. Tärkeimpinä vippijohtamisen tukitoimina pikavippisuunnittelun onnistumisen kannalta nähtiin rekrytointi, suoritusarviointi, yksilöllinen kehitys- ja urasuunnittelu sekä suoritusarviointi, palaute ja palkitseminen. Kaikilla näillä alueilla tarvitaan yhden- ja johdonmukaisuutta. Sooloilua ei pidä hyväksyä ollenkaan.

Pikavippejä koskeva lähtökohta-analyysi ja tavoitteen asetanta lähtee lähes poikkeuksetta pikalainaresurssien määrällisestä ja laadullisesta jakaantumisesta: “Millaisia vippejä ja osaamis- ja kulttuurista pääomaa organisaation eri tasoilla ja tehtävissä on?” Mikäli impulssina ovat olleet pikalainatutkimuksen tulokset, vähemmistöön kuuluvien työntekijöiden palaute tai erilaisten organisaatioiden yhteenliittyminen, lähtökohtana saattaa olla myös toimintatapa ja johtamiskulttuuri: “Mitä tehdään ja miten toimitaan organisaation sisällä ja suhteessa asiakkaisiin ja markkinoihin?”

Vain harvoin ensisijaisena impulssina pikavippimyönteisyyden edistämiselle ovat tulokseen liittyvät huolet: “Missä suhteessa tuloksemme on pikalainan ja/tai asiakaskunnan rakenteeseen?

Organisaatiot eivät useinkaan osaa kytkeä pikalainan monikulttuurisuutta tuloksellisuuteen. Vielä harvemmat osaavat tai vaivautuvat kehittämään siihen tarkoitukseen soveltuvia mittareita saadakseen luotettavaa informaatiota muutostyön taustaksi. Mitataan sitä, mitä osataan eli pikalainatilastoja, kun taas tulosten mittaaminen on heikompaa.

Tyypillinen tilastollinen lähtökohta on pikalainaryhmien vertikaalinen jakautuminen organisaatiotasoille, erityisenä kiinnostuksen kohteena johtotaso. Sen ohella tulisi aina tarkastella myös resurssien horisontaalista jakautumista organisaation ydinfunktioihin ja tuki- ja marginaalifunktioihin. Eriarvoisuusongelmista yleisimpiä on vähemmistöjen marginalisoiminen toisarvoisiin tehtäviin, jotka estävät heidän mahdollisuuksiaan hyödyntää kapasiteettiaan ja edetä urallaan. Tämä rajoittaa organisaation mahdollisuuksia hyödyntää pikavippejä täysimittaisesti.

Vippien arvioinnin kohteena on yleensä alkuvaiheessa kokonaiskustannukset ja vuosikorko, mahdollisesti erien määrä. Käsitteellinen selkeys ja tilastollinen virheettömyys ovatkin alkuvaiheessa tärkeitä uskottavuuden kannalta, siitä huolimatta, että pikalainan kategorisointi vain yhden tai kahden muuttujan suhteen tekee väkivaltaa monikulttuurisuudelle.

Tietopohjan kehittyessä ja kokemuksen lisääntyessä näkökulmaa laajennetaan kattamaan kieliryhmät, perhestatus, fyysinen toimintakyky (vammaisuus) ja muita tarpeellisia dimensioita. Tilastojen laatimisessa on välttämätöntä kunnioittaa tietosuojaa koskevia direktiivejä. Alueilla, joilla faktatietoa ei ole, on uskallettava luottaa myös laadulliseen informaatioon.

Pikalainarakenteen analysointi tulee kohdistaa pikalainamäärän ohella myös ammatilliseen, toiminnalliseen ja kulttuuriseen osaamispääomaan, oppimishaluun ja -kykyyn sekä muutosvalmiuteen. Näitä tarkastellaan kaikilla pikalainajohtamisen osa-alueilla, joilla arvioidaan toimenpiteet, pikalainaresurssit ja taloudellinen resursointi. Nykyhetken ohella kartoitetaan viiden-kymmenen vuoden trendit ja vastaavan ajanjakson ennusteet.

Pikalainaryhmien status ja trendit analysoidaan erikseen seuraavilla pikalainajohtamisen osa-alueilla:

• rekrytointi kaikkine vaiheineen: etsintä, yhteydenotot, haastatteluun kutsuminen ja haastattelut, testaaminen, arviot, lopulliset valinnat ja kieltäytymiset
• työsopimuksessa määritellyt toiminimikkeet, toimen organisatoriset tasot, korkotasot ja muut edut sekä tehtävien painoarvo/marginaalisuus
• koulutus, kehittäminen ja ammatillisiin tilaisuuksiin, mm. konferensseihin osallistuminen
• projekti- ja muut näkyvyyttä lisäävät tehtävät sekä edustamistehtävät
• työnkierto
• pikavipin kustannus- ja korkokehitys
• vaihtuvuus, työsuhteen kesto.

La discussione riguardo un auspicabile trasloco del blog di SirDrake da Splinder a una piattaforma seria è cominciata già da tempo.

Alfredo ha finora tentato di mascherare la sua pigrizia accampando la scusa di non voler perdere quanto aveva finora scritto nel suo blog attuale.

Per fortuna Fullo ha fatto un bel regalo d’inizio 2008 (mi dicono, su suggerimento di Andrea Beggi) a tutti coloro che desiderano migrare da Splinder a WordPress: ha aggiornato il celebre plugin d’importazione scritto da Terenzani che purtroppo non funzionava completamente.

Il blog di Alfredo è piccolo, ha solo 81 post e naturalmente non mi azzardo a paragonare questa importazione con l’impresa storica portata a termine dai suddetti temerari.

Nel caso possa servire a qualcuno, comunque, faccio le mie piccole annotazioni.

Nei post che ho linkato ci sono tutte le indicazioni necessarie a chi voglia accingersi nell’impresa. Non c’è nulla di difficile, soprattutto per chi ha a che fare con WordPress e sa gestire la piattaforma. I passi necessari a svolgere l’intera procedura, quindi, non saranno ripetuti qui.

Le uniche variazioni apportate da parte mia sono state le seguenti:

1. avendo effettuato l’importazione su un server che gira sulla mia macchina (consigliatissimo! Evitate di far casini su un server “in produzione”) ed avendo di conseguenza accesso al file php.ini, ho modificato i valori di max_execution_time, max_input_time e memory_limit rispettivamente a 600, 600 (valori in secondi) e 256MB (ma poi ho scoperto che lo stesso Fullo lo aveva consigliato in un commento, che mi era inizialmente sfuggito). Questa momentanea modifica (che, ricordo, diventa effettiva dopo aver riavviato il server) mi è servita a non far andare in timeout l’operazione di importazione;

2. ho avuto inizialmente un problema con le date. Pur avendo configurato correttamente l’opzione di visualizzazione della data su Splinder, il plugin non le importava, con la conseguenza di riempirmi il nuovo database di post aventi tutti la stessa identica data e ora (quella in cui avveniva l’importazione stessa). Dopo vari tentativi ho editato il file del plugin ed ho analizzato la funzione incriminata.
Nel codice stesso Fullo ha segnalato che si tratta di una funzione delicata poiché Splinder non restituisce ogni volta lo stesso formato per la data. Non avendo provato ad importare altri blog, non so dire se lo stesso problema si sia presentato anche altre volte oppure se fosse un caso isolato; in ogni caso segnalo che il mio problema era causato dal blocco di codice racchiuso nell’if. Questo blocco tenta di aggiungere le prime due cifre all’anno della data in questione, nel caso Splinder restituisca l’anno con sole due cifre anziché quattro. Sinceramente non ho tempo né voglia di comprendere come mai questo pezzo di codice non funzionasse a dovere (anche perché non so quasi nulla di Splinder e dovrei andarmi a guardare cose che non conosco); tutto quello che ho fatto è stato commentare la porzione di codice e lasciare la funzione di importazione della data priva del tentativo di conversione dell’anno. Ha funzionato. Lo segnalo a Fullo, nel caso abbia tempo e voglia di comprendere il motivo (e dircelo).

Ci vuole veramente poco. La dimostrazione è qui.

Ovviamente serve per convincere lui che tutto funziona e per fargli provare la piattaforma, ma anche per raccogliere anche sue eventuali richieste: adesso questa “copia” è ospitata nel mio spazio web, è inutile dire che è il momento di decidere quale dominio acquistare. Stesso discorso per il template: ho scelto una cosa più semplice possibile (e anche un po’ di fretta)… però se vedete i post con colori strani e dimensioni variabili dei caratteri non prendetevela con me, è lui che si è sempre divertito a giocare con Splinder.

Adesso ho paura che la prossima scusa sarà quella di perdere la posizione in BlogBabel

I blog oggi sono diffusissimi. Chiunque può crearne uno, con pochi passi stupid proof. Quanti milioni ne esistono al mondo? Non mi son data pena di fare una ricerca statistica, ma nessuno può negare che si tratti di un fenomeno dalla portata decisamente ampia.

Alcuni pensano che questo cosidetto “web 2.0″ sia un’invenzione “da marchettari”, che probabilmente sembra banale stare a discuterne, o magari ritengono il “2.0″ una sorta di marchio o trovata pubblicitaria per rivendere come innovative delle tecnologie che esistono da sempre.

Adesso sembra tutto ovvio, certo. E’ una cosa talmente sotto gli occhi e alla portata di tutti. Ma chi l’avrebbe immaginato dieci anni fa? Non a livello tecnologico, ma come fenomeno sociale e culturale, nessuno avrebbe ipotizzato o immaginato la realtà di oggi.

La similitudine tra l’Internet del ’96 e lo scarso interesse che Second Life ha riscosso in rete (similitudine di cui non sono autrice), però, fa pensare. Buona parte delle persone che conosco provano Second Life e poi mi chiedono: “Sì, ma a cosa serve? Come si gioca?”. Più o meno è quello che la maggior parte delle persone pensava di Internet dieci-dodici anni fa: non esistevano probabilmente contenuti appetibili al grande pubblico, non c’era immediata utilità nell’utilizzo del web, quando ci si chiedeva “A cosa mi serve Internet?” si sentiva parlare di scenari e di possibilità, ma l’applicabilità pratica era ancora scarsa. E adesso, anche chi come me utilizza Second Life ha difficoltà a spiegare di cosa davvero si tratti. Al più, ci si ferma a qualche esempio: ma ciò che ha appeal per qualcuno può non averlo per altri. E’ estremamente difficile capire che il reale valore di un metaverso digitale sono le potenzialità, la possibilità di espressione non soltanto con le parole; comprenderlo implica un notevole sforzo di immaginazione di possibili scenari futuri (futuribili?).

Lo scenario che immagino è un futuro in cui ognuno di noi avrà il suo metaverso personale. Con tecnologie che esistono già oggi (e che tra dieci anni probabilmente saranno rivendute dai “marchettari” con nuovi sofisticati marchi), benché acerbe e bisognose ancora di sviluppo. Però esistono.

Si comincia a sentir parlare di OpenSim, una versione indipendente e opensource (rilasciata sotto licenza BSD) della componente server di Second Life, sviluppata in attesa che Linden Lab rilasci il codice anche per i server (dopo averlo già fatto per il client). E’ un software che è già possibile provare, su macchine Windows, Linux e MacOSX (la procedura di installazione è descritta qui, la configurazione invece è qui); a questo server ci si connette col normale client della Linden (configurato come descritto qui). Per una forma di supporto condiviso, esistono anche all’interno di Second Life alcuni punti di ritrovo dedicati a questi progetti, e tre gruppi (OpenSL, OpenSim e libsecondlife).

Per il momento, l’aspetto tecnico interessante è che il server non sembra richiedere risorse particolarmente impegnative a livello hardware: può insomma girare su qualunque computer abbastanza recente. Esistono già diverse “public grid” a cui connettersi se si vuol provare l’esperienza senza installarlo sul proprio pc, le principali sono segnalate in questa pagina.

Io ho invece provato a installarlo e non ho trovato alcuna difficoltà. Tra l’altro in questa pagina si trovano i binari già pronti, che non hanno bisogno di compilazione e vi cosentono di evitare il passaggio di installazione di Visual C# Express Edition (a meno che non siate maghi del linguaggio, nel qual caso potete compilare i sorgenti con nAnt… ma non mi soffermo ). In questa finestra è possibile vedere man mano l’avanzamento dell’installazione e tutte le modifiche che si effettuano da client (clicca per ingrandire, e non meravigliarti: a noi informatici le interfacce testuali piacciono, ebbene sì).

Opensimavvio

Bisogna comunque annotare che OpenSim è in uno stato di sviluppo molto precoce e attualmente non credo possa essere utile per l’utente normale, “medio”. Apre però scenari interessanti per il futuro… perché non sarà sempre così. Si creeranno interfacce sempre più evolute, accedere alla tecnologia a tre dimensioni sarà progressivamente più semplice, e chissà, forse arriverà il momento in cui chiunque avrà la possibilità di costruirsi il proprio metamondo con semplicità, come si fa oggi con un blog.

Quale sarà la chiave del successo di un simile sistema? La risposta è lampante: l’interoperabilità. E secondo me non siamo nemmeno così lontani da quest’obiettivo, o almeno dalla convinzione universale che sia un requisito indispensabile, come dimostra il fatto stesso che sia stata costituita una Virtual World Interoperability Alliance tra aziende del calibro di Cisco, IBM, Microsoft, Google, Intel e anche LindenLab (che sembrerebbe essere quella con meno interesse a uno sviluppo in questa direzione).

Cosa significa concretamente interoperabilità? In parole povere, vuol dire che io, avatar, devo poter navigare tra gli N metamondi (virtualmente infiniti) sparsi per le (virtualmente) infinte grid installate sul pianeta. Devo potermi teletrasportare dal server X a quello Y senza perdere la mia identità (con un OpenID?), né il mio aspetto, né il contenuto del mio inventario. Non si tratta solamente di un vezzo materialistico: l’inventario non è soltanto ciò che possiedo, ma anche gli occhi, il volto, l’aspetto, e, in ultima analisi, la mia identità.

La questione pone anche dei quesiti interessanti: ad esempio, una parte estremamente importante dell’attuale esperienza virtuale è l’esistenza di una moneta di valore riconosciuto e nella quale gli utenti ripongono fiducia. In che modo sarà possibile ottenere lo stesso risultato nell’interconnessione di metamondi sparsi per il globo? Riusciremo a inventarci qualcosa di innovativo o il massimo che sapremo fare è introdurre anche nella nostra seconda vita gli istituti bancari?

Un altro esempio di domanda stuzzicante è come funzioneranno le ricerche. Idealmente, io vorrei cercare posti, persone ed eventi attraverso tutti i possibili metamondi esistenti. Chi si incaricherà di catalogare e gestire un patrimonio diffuso tanto quanto Internet stessa? E in che modo?

E’ che anche io l’ho visto questo film, ma senza attenzione. Perché la poesia, nel frastuono della cena, i bambini, i parenti, piatti che vanno e vengono, “scusa mi passi il sale?”, la poesia, ecco, si perde, non arriva se non in frammenti.

Per fortuna c’è Marco, e Marco sì che è un poeta.

Infatti ha scritto questa cosa bellissima, e spero tanto che non se la prenda se ne riporto un po’, ma non volevo perderla, non volevo che magari qualche distratto non la leggesse.

Ci sono dei bisogni che ci definiscono, dei bisogni che percepiamo come fondanti della nostra vita, della bolla di realtà in cui ci muoviamo:

“se muore lei, per me tutta questa messinscena del mondo che gira che..

possono anche smontare, portare via,”

Ho capito che il calabrone alla fine non poteva non amare quel fiore, perché quel fiore era così bello e inaspettato che tutto aveva colore perché da quel fiore traeva il pigmento. Perché quel bisogno era lui stesso.
Nel bisogno che tutto sia vivo fiorisce il bisogno di qualcuno per cui tutto questo viaggio abbia un senso:

“possono schiodare tutto, arrotolare tutto il cielo e caricarlo su un camion col rimorchio, possono spengere questa luce bellissima del sole che mi piace tanto, tanto… ”

(…) Il bisogno è una bestia crudele e generosa. Crudele perché non regala alcunché, la brama duole, la mancanza non sottintende né contiene il bene desiderato. Le strade per averlo possono essere dure, durissime, non esistere a volte. Ma è una belva generosa perché spinge verso quel che colora la vita e dà la forza di fare tutto, di ridere e piangere, perdonare e di chiedere perdono, di correre e sapere quando fermarsi, di parlare e chiedere.

“lo sai perchè mi piace tanto? Perchè mi piace lei illuminata dalla luce del sole, tanto…

possono porta’ via tutto questo tappeto, queste colonne, questi palazzi,

la sabbia, il vento, le rane, i cocomeri maturi, la grandine,”

Tutto quel che è bello, che sia fuori di noi se vogliamo vederlo e desiderarlo o che sia dentro di noi, nei nostri ricordi più labili e odorosi, ricordi luminosi come un giorno di mare o caldi come un cucinino allegro pieno di piatti e di fotocopie, dolorosi come una paura di insincerità o felici come una mattina di sole, tutto ci rimanda a quegli occhi, a quelle mani.

“le sette del pomeriggio, maggio, giugno, luglio,

il basilico, le api, il mare, le zucchine… le zucchine…”

Su Rock, Paper, Shotgun è apparso un articolo intitolato “How gamers will save the world”. E’ una panoramica molto interessante dei molti utilizzi “seri” che si possono fare dei “videogames” – intesi in senso ampio come realtà tridimensionali immersive – e di tutti i casi in cui, in passato, essi hanno avuto effetti benefici.

Qualche esempio?

Le mappe di SimCity 4 sono state utilizzate per illustrare le lezioni di pianificazione urbanistica alla high school di Boston, e il SimCity originale viene usato in molte scuole americane per far comprendere ai bambini l’utilità dei servizi di trasporto pubblico.

The Sims 2 è utilizzato addirittura dal MIT per per sviluppare strumenti di apprendimento delle lingue straniere.

Di Second Life serve parlare? Si vede ormai di tutto, da aule virtuale a simulatori di schizofrenia a iniziative per promuovere la consapevolezza dei crimini perpetrati nel Darfur.

Max Payne è utilizzato presso il Cyberpsychology Lab dell’Università del Quebec a Ottawa come terapia alternativa per il trattamento di persone con una paralizzante aracnofobia.

Nell’articolo si trovano in appendice molti altri esempi di questo genere, ma è interessante leggere le riflessioni complete sull’argomento e il rigore con cui esso viene trattato.

Giocare sta cambiando il nostro modo di comunicare, il nostro modo di fare business, di esprimerci e incontrare nuove persone. Il gioco collaborativo, in cui migliaia di noi lavorano assieme per creare progetti in questi nuovi “mondi” – come Second Life, EVE Online, A Tale in the Desert, o qualsiasi altro di questi mondi emergenti – crea nuovi modi di giocare, e nuovi modi di apprendere. E’ un fenomeno che sta cambiando il mondo, e lo sta cambiando adesso, e sta accadendo senza che ce ne rendiamo conto.

Inoltre, dalla fusione dei giochi con la ricerca correlata al gioco, stiamo creando il web 3D, il “metaverso”, o la griglia di informazioni che ci servirà nei decenni a venire. Stiamo garantendo la propagazione di un media che coinvolge il cinema, l’architettura, la musica, l’animazione, la scultura, lo sport, e in definitiva ogni aspetto della cultura. I giochi sono la nuova, coraggiosa frontiera dell’immaginazione, dell’arte e della scienza, e sono soltanto all’inizio.

E’ davvero una perdita di tempo?